sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Domingo 28 de abril

Lähdimme jo varhain aamulla (n.7.30) reippaina matkaan, kohteenamme Andalusian pääkaupunki Sevilla. Matkaa n. 227km. 

Koska matkaa Sevillaan oli aikalailla, saimme samalla ihailla eteläisen Espanjan maisemia ja tuulimyllyjä.



Sää Sevillassa ei ollut kovin hyvä. Pilvistä ja satoi, eikä lampötilakaan ollut kovin kehuttava.

Ensimmäiseksi suuntasimme Catedral de Santa Mariaan, joka rakennettiin 1100-luvun moskeijan paikalle vuosina 1401-1506.  Täällä pääsimme Los cubiertos de la catedral- kierrokselle. Kierros oli tietenkin espanjaksi. Noin kahden tunnin mittaisen kierroksen aikana kiipesimme kapeita torneja ylös ja alas, sekä kävelimme korkealla katedraalin katolla.
Katolla oli todella kylmä.




  



Katolta avautui hieno näkymä Sevillan ylle. 


 Entisestä suuresta moskeijasta on säilynyt 97 metriä korkea La Giralda-torni, joka on nykyisen katedraalin kellotorni ja kaupungin symboli.


Tämän maailman suurimman goottilaisen katedraalin erikoisuuksina ovat sinne sijoitetut Kolumbuksen jäänteet sekä maailman suurin 28 metriä korkea alttaritaulu, jossa on 45 kohtausta Kristuksen elämästä.

Katedraali kierroksen jälkeen suuntasimme katsomaan uutta wau-arkkitehtuuria.
 



Monimuotoinen, vanhankaupungin muun rakennuskannan yläpuolelle kohoava maamerkki, Metropol Parasol on maailman suurin puurakenne. Kuudesta päivänvarjosta koostuva rakennelmalla on pinta-alaa 11 000 neliömetriä ja sen rakentamiseen on käytetty suomalaista puuta ja puuosaamista. Oli kyllä aika WAU!

Los estudiantes de español de Loimaa y Kyrö:


Käyskentelimme pitkin Sevillan katuja, sunnuntaina oli rauhallista:


Tässä komeilee Torre del Oro, 1200-luvulla rakennettu maurilainen vartiotorni, jossa säilytettiin kultaa. Nykyisin se toimii merimuseona.

 
Illalla n.18.30 kun muu ryhmä meni nauttimaan sevillalaisesta ruoasta, lähtivät viisi ryhmäläistä Plaza de Toros de La Real Maestranzaan katsomaan härkätaistelua. 



Corrida de toros kuuluu osana sevillalaiseen ja andalusialaiseen elämään. Käynti areenalla antoi vahvan kuvan lajin asemasta paikallisessa yhteiskunnassa. 







Ensikertalaisen kokemuksena erittäin mielenkiintoinen.

Kotimatka majoitukseen sujui mukavasti, kello olikin jo puolilla öin kun pääsimme perille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti