sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Sábado 27 de abril

Tämän päivän ohjelmassa oli omatoimista tutustumista Málagaan.

Majapaikasta matkasimme Renfellä Málagan keskustaan, jossa hyppäsimme heti punaisen kaksikerroksisen City Sightseeing-bussin kyytiin ja tietenkin yläkertaan. Kuulokkeet korvissa kuuntelimme sujuvasti espanjankielistä selostusta kaupungin hienouksista. 

Ajoimme läpi aurinkoisten puistokatujen satamaan, ohi härkätaisteluareenan ja vuorenrinnettä ylös Castillo de Gibralfarolle, jossa hyppäsimme pois bussista. Kävelimme linnakkeen muureilla maisemia ihaillen. 


Bussimatkamme jatkui kaupungin keskustaan, jossa jälleen nousimme jaloittelemaan. Kiersimme katedraalin, mutta nuukailimme, emmekä maksaneet 5 euron sisäänpääsymaksua. Kaunista oli ulkopuoleltakin. Poikkesimme kappelissa, jossa juuri vietettiin ristiäisiä. 

Nälkä yllätti ja seurueemme jatkoi päivää lounaan merkeissä. Maistelimme pieniä simpukoita, friteerattua merikrottia (rape) ja muita paikallisia herkkuja. Koskaan en ole niin hyviä simpukoita syönyt! 

Valitettavasti muutama tunti ei riitä niin kauniin kaupungin katseluun ja pian jouduimmekin taas rientämään Renfelle ja takaisin hotelliin. Päivä oli leppoisa ja aurinkoinen. Kiitos matkaseurasta!

Illalla siirryimme vielä autoilla reilun tunnin matkan Málagan hotellilta Esteponaan, missä majoituimme loppumatkan ajan lomaosakkeissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti